Ari Pulkkinen
Kainuun luonto, järvet ja saaret ovat Ari Pulkkiselle tärkeitä. Hän viettää mielellään aikaa veneillen ja kalastellen.

Nivelvaivat pysyvät kurissa

Vuonna 1994 Ari Pulkkinen, 65, alkoi saada ikäviä niveloireita. Hänen polvessaan todettiin limapussin tulehdus. Myös lonkassa tuntui kipua, joka ei helpottanut sen enempää levolla kuin liikunnallakaan.

– Muutama vuosi sitten kuulin Kuhmon seudulla nivelvaivoihin käytetystä perinteisestä koivuntuhkauutteesta. Päätin kokeilla sitä. Muutaman viikon koivuntuhkakuurin jälkeen vaivat hävisivät. Mitään muuta syytä en keksi kuin koivuntuhkan, sillä ruokavalioanikaan en tuolloin muuttanut.

Hyvät tulokset innostivat Pulkkista tutkimaan, mihin koivuntuhkan teho voisi perustua. Ilmeni, että koivuntuhka on hyvin emäksistä ainetta, kun taas suomalaisten syömät ruuat ovat keskimäärin hyvin happamia. Ruokavalion liika happamuus lisää elimistön hiljaista tulehdusta, joka voi oireilla esimerkiksi juuri nivelkipuina.

– iin syöpä kuin monet muutkin sairaudet viihtyvät happamassa elimistössä. Lonkka- ja nivelkivut ovat usein ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä, että ruokavaliota pitäisi korjata emäksisempään suuntaan, sillä varsinkin vanhemmiten happamuus menee juuri niveliin. Emäksinen koivuntuhkaliuos säännöllisesti nautittuna korjaa happamuustilannetta, mutta on myös tärkeää lisätä ruokavalioon paljon vihreitä villivihanneksia. Niitä syön itsekin nykyään paljon, Pulkkinen sanoo.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 6/2020!