Samalla Johanna Pelkonen oppi sanomaan KYLLÄ kokonaisvaltaiselle eheytymiselle

 

Eräänä aamuna Johanna Pelkonen, 38, havahtui siihen, että peilistä tuijotti takaisin kroonisesti väsynyt, monikemikaaliyliherkkä liikunta-alan ammattilainen, jonka paino jatkoi nousemistaan ja joka pystyi enää vain haaveilemaan liikunnasta.

– Tuolloin päätin ottaa täyden vastuun terveydestäni ja asettaa sen ykköseksi, sillä en halunnut uhrata terveyttäni yhtään enempää. Paranemiseni alkoi vasta, kun opin sanomaan ei. 

– Kieltäydyin homealtistuksesta ja menetin työpaikkani. Sanoin ei huonolle ravinnolle, kosmetiikalle ja siivousaineille. Kuulostelin tarkoin kehoani ja aloin taas liikkua – olotilani huomioiden. En suostunut enää siihen, että home on elämäni ohjaksissa, kiteyttää Pelkonen tarinaansa pähkinänkuoressa.

Ratkaisevaa apua Pelkonen sai myös suolahuonehoidoista, homeenpuhdistustipoista, veden suodattamisesta, kraniosakraaliterapiasta sekä bioresonanssihoidosta. Hän perehtyi myös siihen, miten jatkuva stressikuorma vaikuttaa terveyteemme, henkilökohtaisesti, yli sukupolvien sekä kollektiivisesti.

Unelmien työpaikkaan

Lahdessa asuva Pelkonen hakeutui aikoinaan liikunta-alalle, koska se tuntui omalta.

– Olin löytänyt alan, joka ei edes tuntunut työltä. Se vei täysin mukanaan. Minusta oli ihanaa liikuttaa ihmisiä. 15 tuntia jumppaa viikossa oli kuitenkin liikaa. Pidin työstäni, mutten tiedostanut kehoni elävän ylikierroksilla. 

Ensimmäisen lapsensa synnyttyä Pelkonen joutui valvomaan vauvan uniongelmien vuoksi. Toinen lapsi syntyi noin puolitoista vuotta jälkeenpäin. Selvittyään pikkulapsiajasta hän pääsi liikunta-alan työpaikkaan, josta oli vuosia haaveillut. 

Työskenneltyään kuukauden uudessa, unelmiensa työpaikassa hän alkoi kokea erilaisia oireita. 

– Nenäni oli jatkuvasti tukossa, poskionteloissani jyskytti ja pääni oli raskas. Koin ns. aivosumua, ja välillä koin itseni tyhmäksi, kun en pystynyt aina sisäistämään muiden puhetta. Sisulla selvisin työpäivistä, ja lopun ajan makasin sängyn pohjalla, hän kertoo. 

Pelkonen oli altistunut homeelle. 

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 2/2022!

johanna pelkonen– Olin ollut itsepäinen. Elämäni vaati täydellisen romuttumisen, Johanna Pelkonen tunnustaa. Kuva: Ninnu Visual